lauantai 28. marraskuuta 2015

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema Kolumbiassa

Tapasimme eilen Colectivo De Iormation verkoston jäsenen Mauricion. Verkosto on yliopistolla toimiva seksuaali –ja sukupuolivähemmistöjen etua ajava verkosto. Verkoston tavoitteena on tuottaa tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemasta, purkaa heteronormatiivisuutta ja saada aikaan muutosta yhteiskunnassa.

Opintomatkalaisia, sekä Mauricio isänsä kanssa.


Homoseksuaalisuus oli Kolumbiassa kriminalisoitua vuoteen 1994 saakka. Vuonna 1995 alkoi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajava liikehdintä laajentua, mutta hyvin vähäisesti. Vasta viime vuosina on julkinen keskustelu ollut laajempaa asian tiimoilta. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava liike on lähellä rauhantyötä tukevaa liikettä sekä osa laajempaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden liikkeitä. Tapaamamme Mauricio oli ehdolla Medéllinin valtuustoon ja jäi täpärästi ulos valtuustosta. Vaalit pidettiin hetki sitten, mutta äänestysprosentti on kaikissa vaaleissa heikko, vain 30% ja iso osa äänistä on ostettuja ääniä. Kolumbian on niin köyhä maa, että monelle äänen myyminen on tapa saada ruokaa lapsille. Kolumbia on myös maailman korruptoituneimpia maita. Lehdistö on täysin hallituksen vallassa.

Lainsäädännöllinen asema

Kolumbiassa samaa sukupuolta olevien parien on mahdollista rekisteröidä parisuhteensa. Nyt on myös käsittelyssä lakimuutos tasa-arvoisesta avioliittolaista. Rekisteröity parisuhde ei kuitenkaan mahdollista pareille täysin samoja juridisia oikeuksia kun avioliitto. Moni pari on joutunut hakemaan oikeuksiaan, kuten perintöjä ja leskeneläkettä, perustuslakituomioistuimesta. 
Perustuslakituomioistuimen ennakkopäätökset ovat toimineen pohjana muiden parien päätöksille, mutta joka kerta prosessi käytävä läpi. Parit ovat kuitenkin hyvin lainsuojattomassa asemassa.
Kolumbiassa on avattu keskustelu adoptiosta. Samaa sukupuolta olevien parien adoptiokeskustelu on lähtenyt Kolumbiassa lastenoikeuksien lain tarkastelusta. Perustuslakituomioistuin on todennut, että jos samaa sukupuolta olevat parit eivät saa adoptoida lasta, se on vastoin lastenoikeuksien lakia, jossa lapsella tulee olla perhe. Kolumbiassa on paljon orpolapsia laitoksissa vailla perheitä ja moni samaa sukupuolta oleva pari olisi halukas adoptoida. Asiasta on perustuslakivaliokunnan päätös, mutta lakia ei ole laitettu vielä voimaan.

Kolumbiaa hallitsee konservatiivinen oikeisto, joka ei halua antaa samaa sukupuolta oleville adoptio-oikeutta. Oikeistojohto on masinoinut lehdistön kampanjaan adoptiolakia vastaan ja keskustelussa on kansanäänestys, jossa oikeisto käyttää retoriikkaa kuten ”annetaanko lapsia sairaisiin perheisiin?”. Keskustelukulttuuri vaikuttaa olevan täysin samanlaista kun Suomessa tasa-arvoisen avioliittolakikeskustelun aikana. Koska seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjen järjestöt ja yhteenliittymät ovat huonosti organisoituneita, on vastakampanja ollut haastavaa.

Transihmisten asema on hälyttävä

Kolumbiassa asenneilmapiiri transihmisiä kohtaan on todella huono. Moni transihminen on savustettu ulos työpaikoista ja yhteisöistä. Työelämäoikeudet eivät toteudu, Kolumbian heikko ay-liike ei ole pystynyt turvaamaan millään lailla transihmisten asemaa työelämässä. Mauricio kertoo Medéllinin kunnanirastossa työskennelleestä transnaisesta, jota syrjittiin työpaikalla, muut naiset eivät suostuneet käyttämään samaa vessaa hänen kanssaan, eikä edes samaa vessapaperia.  Esimerkiksi Medéllinissä transihmisillä on oma asuinalueensa kaupungin slummeissa ja elinkeinona heillä on prostituutio.

Juridisesti sukupuolen korjaus onnistuu maistraatissa maksamalla 100 usd, mutta mitään terveydenhuollon puolella tapahtuvia korjausprosesseja ei ole mahdollista saada, ellei niitä maksa itse. Kolumbian terveydenhuoltojärjestelmä on todella heikko. Moni transihminen turvautuu huonotasoisiin keittiöoperaatioihin, joiden jälki on todella huonoa ja leikkauksia joudutaan julkisella puolella korjaamaan paljon. Transihmisillä ei ole mitään juridista, eikä yhteiskunnallista turvaa.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavat yhteenliittymät ja järjestöt ovat nyt yrittäneet organisoitua paremmin, mutta toistaiseksi eivät ole siinä onnistuneet. 

Uskoa parempaan kuitenkin on. Seksuaali-ja sukupuolivähemmistöt pääsivät taistelun tuloksena mukaan Havannan rauhanneuvotteluihin, mutta näyttää siltä, että sieltä ei parannuksia ole tulossa. Medéllinissä rakennettiin seksuaali-ja sukupuolivähemmistöille oma tapaamispaikka, mutta korruptio pilasi hankkeen, joka on nyt kuivunut kasaan. Korruptio pilaa monta hyvää hanketta Kolumbiassa.

Kansainväliselle solidaarisuustyölle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta olisi iso tilaus Latinalaisessa Amerikassa. Maailmalla käydään täysin samat keskustelut kuin Suomessa. Siksi meidän on oltava yhtenäisempiä ja kamppailtava yhdessä avoimemman maailman puolesta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti