Lakko

Medellinissä sijaitseva Sabaneta Cast Metal Foundry tekee lasinvalmistuksessa tarvittavia metallimuotteja - tai siis tekisi, mikäli tehtaan 300 työntekijää olisivat töissä. Lasityöntekijöitä edustavan Sintravidricolin työntekijät ovat olleet lakossa jo syyskuusta lähtien vauhdittaakseen umpikujaan ajautuneita työehtosopimusneuvotteluita. Ei liene siis yllätys, että ryhmämme oli hyvin innoissaan yllättäen avautuneesta mahdollisuudesta vierailla työntekijöiden pitämässä lakkoteltassa

Lakossa olevat työntekijät ovat jalkautuneet kolmeen eri lakkotelttaan, joista jokaisessa pidetään noin 12 tunnin päivystysvuoroja. Viikonloppuisin myös perheet osallistuvat teltan toimintohin. Lisäksi paikalla on keskusjärjestö CUTin edustajia tarkkailemassa, että työntekijöiden oikeuksia ei poljeta eikä muita laittomuuksia tapahdu. Keskusjärjestö pitää myös lakkolaisille opintopiiriä, jossa muun muassa käydään lävitse teollisen vallankumouksen historiaa sekä kerrotaan omista oikeuksista ja niiden puolustamisesta.

Eläköön Sintravidricol! 

Saapuessamme tehtaan portin vieressä olevalle teltalle meitä oli vastassa noin parinkymmenen työntekijän päivystysjoukko. Gustavo, Sintravidricolin paikallisosaston lakkopäällikkö, toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi. Hän kertoi myös lakon taustalla vaikuttavista syistä.

Viime syyskuussa aloitetut työehtosopimusneuvottelut jumiutuivat käytännössä täysin työnantajan neuvotteluhaluttomuuteen. Erityisen tärkeä kysymys lakon taustalla on työnantajan halu poistaa työehtosopimuksesta oikeus ay-toimintaan. Tällä hetkellä osapuolet ovat työministeriössä sovittelussa, mutta tie on Gustavon mukaan tukossa. Lakkoa jatketaan, kunnes työnantaja suostuu neuvottelemaan.

Gustavon esityksen jälkeen kuulimme lisää puheita, joissa ylistettiin kansainvälistä solidaarisuutta ja kiitettiin antamastamme tuesta. Pidimme myös oman puheen ja luovutimme aiemmin bussissa keräämämme lakkokassan työntekijöille. Useilla kolumbialaisilla liitoilla ei ole lakkokassaa, joten taloudellinen toimeentulo lakon aikana on hyvin niukkaa. Puheet keskeytyivät aika ajoin koko joukon täyttä kurkkua kajauttamiin kansainvälistä solidaarisuutta ja työväenliikettä ylistäviin viva! -huutoihin. Sydän oli joka huudossa mukana.

Puheiden loputtua se, mikä vielä hetki sitten oli ollut lakkoteltta, muuttui silmänräpäyksessä salsaklubiksi. Erään ryhmäläisemme lyhyt, mutta omaperäisen tyylikäs tulkinta salsasta kirvoitti naurua ja opintomatkamme vetäjä väläytti salsataitojaan yhdessä bussikuskimme kanssa. Vastaanottomme oli täynnä riemua sekä yhteisiä militantteja poseerauksia kännykkäkameroiden edessä.

Lakkoteltalla osoitettiin solidaarisuutta myös kameroiden edessä.  Kuva: Miila Halonen

Paikalliset kiistat, yhteinen kamppailu

Yksi mielenkiintoinen piirre opintomatkalla on ollut ajoittaisten yhtäläisyyksien löytyminen Kolumbian ja Suomen välillä. Mietitään vaikka tätä lakkoa: ammattiyhdistysliikkeen toimintaa halutaan vaikeuttaa, työnantajaosapuoli ei halua neuvotella, eikö tämä kuulosta jotenkin ikävän tutulta? Eikö suurten monikansallisten yritysten sanelemien vapaakauppasopimusten talutusnuorassa kulkeva yövartijavaltio ole myös kotimaamme rikkaan eliitin etuja ajavien märkä uni?

Vaikka Kolumbian ja Suomen välillä on paljon eroja, molemmissa vaikuttavat samaa uusliberaalia kapitalismia ajavat mekanismit: Kolumbiassa taistellaan aiemmin olemattoman hyvinvointivaltion ja ay-liikkeen rakentamisen puolesta, Suomessa niiden purkamista vastaan. Jos työväenliike ummistaa silmänsä globaalilta kamppailulta ja poteroituu kansallisvaltioiden ummehtuneiden rajojen sisään, se on tuomittu häviämään - sanan kaikissa merkityksissä.

Siksi Medellinin lasityöläisten lakko on myös meidän lakkomme.

Antti Sadinmaa