Jälkipuintia aikaerokoomassa

Jukka Kuoppamäen laulun sanat pyörivät mielessä. Istun aamuhämärissä junassa matkalla kohti työpaikkaa. Keho matkaa läpi pimeän Uudenmaan, mutta mieli on vielä Kolumbiassa. Yli 26 tuntinen kotimatka päättyi reilu vuorokausi sitten ja ajatukset ovat jetlagin murjomia.

Pohdin junassa istuessani, mitä työkavereille kertoa kahden viikon opintomatkasta Kolumbiassa. Kertoisinko köyhyyden, laudat eessä ovien? Vai sen kaiken rikkauden?

Harvoin reissulta kotiin palattua on näin ristiriitainen olo, ettei heti pysty kuulijalle kokemustaan sanoittamaan. Kolumbia on ristiriitaisuuksien maa, monikasvoinen ja selittämätön. Kahden viikon aikana edessäni näyttäytyi poikkeuksellisen surullisen ja väkivaltaisen historian maa, jossa kuitenkin salsa ja reggaeton raikavat ja hymyt ovat herkässä.

Kolumbiassa monet asiat ovat näennäishyvin; lait ovat kunnianhimoisia ja edistyksellisiä, mutta toteutus takkuaa. Pelkästään terveydenhuollon budjetista liki puolet katoaa korruption likaisiin taskuihin.

Kaikissa vierailemissamme paikoissa toistui kaksi asiaa. Kuulimme monesta suusta, kuinka keskenoleville rauhanneuvotteluille FARC-sissijoukon kanssa asetetaan suuria toiveita. Kuinka rauhanajalta odotetaan - ei vain aselepoa - myös paljon sosiaalisia uudistuksia, joiden turvin Kolumbia astuisi monta hyvinvoinninaskelmaa eteenpäin. Yhtä monta kertaa kuulimme, kuinka erilaiset vapaakauppasopimukset ovat vaurioittaneet ja vaarassa koko ajan yhä enemmän vaurioittaa kolumbialaisten arkea.

Ojasta allikkoon, sanoisi joku. Jos 50 vuotta kestänyt sisällissota päättyisikin vaikeuttamasta kolumbialaisten elämää, näyttää tilalle astuvan uusia valloittajia – monikansalliset suuryritykset ja vapaakauppasopimusten kohtuuttomat ehdot.

Tavallisen kansalaisen osa kuulosti kuulijan korvissa monessa kohtaa lähes toivottamalta. Ja silti he jaksoivat nostaa nyrkkiin puristetun kätensä ja huutaa Viva! Viva! Tulevaisuudelle, solidaarisuudelle ja ihmisoikeuksille! Pienet yhteisöt suunnittelivat mielenosoituksia ja pitivät lakkoja ajaakseen oikeuksiaan. He perustivat uusia ammattiliittoja saadakseen äänensä kuuluviin ja itsensä näkyviksi.

Se on suorastaan hullun rohkeaa maassa, jossa riitaäänet on totuttu vaientamaan väkivallan keinoin. Edelleen 20 ammattiliittoaktiivia murhataan vuosittain, muita aktivisteja unohtamatta. ”Mitä menetettävää minulla olisi?” sanoi tapaamaamme maatalousinsinööri, joka päättäväisesti asettuu mielipuolisia vapaakauppa-artikloja vastaan ja kasvattaa sakkojenkin uhalla kasvimaallaan kolumbialaisia alkuperäiskasveja biodynaamisesti, eikä suostu käyttämään sopimusten velvoittamia epäorgaanisia tuotteita, saati tuontisiemeniä.

Löytyisikö Suomesta tällaista rohkeutta asettua valtakoneistoja vastaan? SASK:n slogan ”Vahvan tehtävä on tukea heikkoa” kääntyi mielessäni monen tapaamisen aikana niin, että minä olin se heikko, johon nämä vahvat ja rohkea ihmiset valoivat taistelutahtoa.

Toivon sydämestäni, että näiden rohkeiden ihmisten taistelua tuettaisiin edelleen myös Suomesta käsin. Kehitysyhteistyömäärärahoilla tehdään konkreettista hyvää, parannetaan ihmisoikeuksia ja vähennetään eriarvoisuutta. 

Ottakaa ihmiset selvää, millaisissa oloissa ostamanne vaatteet on valmistettu, kahvi prosessoitu tai banaanit viljelty. Kyseenalaistakaa poliitikkojen vapaakauppasopimuksista kertomat yksipuoliset puheet ja selvittäkään myös se kolikon kääntöpuoli. Ehkä tämä on viesti, jonka myös työtovereilleni kerron.

Miila Halonen

Lakko

Medellinissä sijaitseva Sabaneta Cast Metal Foundry tekee lasinvalmistuksessa tarvittavia metallimuotteja - tai siis tekisi, mikäli tehtaan 300 työntekijää olisivat töissä. Lasityöntekijöitä edustavan Sintravidricolin työntekijät ovat olleet lakossa jo syyskuusta lähtien vauhdittaakseen umpikujaan ajautuneita työehtosopimusneuvotteluita. Ei liene siis yllätys, että ryhmämme oli hyvin innoissaan yllättäen avautuneesta mahdollisuudesta vierailla työntekijöiden pitämässä lakkoteltassa

Lakossa olevat työntekijät ovat jalkautuneet kolmeen eri lakkotelttaan, joista jokaisessa pidetään noin 12 tunnin päivystysvuoroja. Viikonloppuisin myös perheet osallistuvat teltan toimintohin. Lisäksi paikalla on keskusjärjestö CUTin edustajia tarkkailemassa, että työntekijöiden oikeuksia ei poljeta eikä muita laittomuuksia tapahdu. Keskusjärjestö pitää myös lakkolaisille opintopiiriä, jossa muun muassa käydään lävitse teollisen vallankumouksen historiaa sekä kerrotaan omista oikeuksista ja niiden puolustamisesta.

Eläköön Sintravidricol! 

Saapuessamme tehtaan portin vieressä olevalle teltalle meitä oli vastassa noin parinkymmenen työntekijän päivystysjoukko. Gustavo, Sintravidricolin paikallisosaston lakkopäällikkö, toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi. Hän kertoi myös lakon taustalla vaikuttavista syistä.

Viime syyskuussa aloitetut työehtosopimusneuvottelut jumiutuivat käytännössä täysin työnantajan neuvotteluhaluttomuuteen. Erityisen tärkeä kysymys lakon taustalla on työnantajan halu poistaa työehtosopimuksesta oikeus ay-toimintaan. Tällä hetkellä osapuolet ovat työministeriössä sovittelussa, mutta tie on Gustavon mukaan tukossa. Lakkoa jatketaan, kunnes työnantaja suostuu neuvottelemaan.

Gustavon esityksen jälkeen kuulimme lisää puheita, joissa ylistettiin kansainvälistä solidaarisuutta ja kiitettiin antamastamme tuesta. Pidimme myös oman puheen ja luovutimme aiemmin bussissa keräämämme lakkokassan työntekijöille. Useilla kolumbialaisilla liitoilla ei ole lakkokassaa, joten taloudellinen toimeentulo lakon aikana on hyvin niukkaa. Puheet keskeytyivät aika ajoin koko joukon täyttä kurkkua kajauttamiin kansainvälistä solidaarisuutta ja työväenliikettä ylistäviin viva! -huutoihin. Sydän oli joka huudossa mukana.

Puheiden loputtua se, mikä vielä hetki sitten oli ollut lakkoteltta, muuttui silmänräpäyksessä salsaklubiksi. Erään ryhmäläisemme lyhyt, mutta omaperäisen tyylikäs tulkinta salsasta kirvoitti naurua ja opintomatkamme vetäjä väläytti salsataitojaan yhdessä bussikuskimme kanssa. Vastaanottomme oli täynnä riemua sekä yhteisiä militantteja poseerauksia kännykkäkameroiden edessä.

Lakkoteltalla osoitettiin solidaarisuutta myös kameroiden edessä.  Kuva: Miila Halonen

Paikalliset kiistat, yhteinen kamppailu

Yksi mielenkiintoinen piirre opintomatkalla on ollut ajoittaisten yhtäläisyyksien löytyminen Kolumbian ja Suomen välillä. Mietitään vaikka tätä lakkoa: ammattiyhdistysliikkeen toimintaa halutaan vaikeuttaa, työnantajaosapuoli ei halua neuvotella, eikö tämä kuulosta jotenkin ikävän tutulta? Eikö suurten monikansallisten yritysten sanelemien vapaakauppasopimusten talutusnuorassa kulkeva yövartijavaltio ole myös kotimaamme rikkaan eliitin etuja ajavien märkä uni?

Vaikka Kolumbian ja Suomen välillä on paljon eroja, molemmissa vaikuttavat samaa uusliberaalia kapitalismia ajavat mekanismit: Kolumbiassa taistellaan aiemmin olemattoman hyvinvointivaltion ja ay-liikkeen rakentamisen puolesta, Suomessa niiden purkamista vastaan. Jos työväenliike ummistaa silmänsä globaalilta kamppailulta ja poteroituu kansallisvaltioiden ummehtuneiden rajojen sisään, se on tuomittu häviämään - sanan kaikissa merkityksissä.

Siksi Medellinin lasityöläisten lakko on myös meidän lakkomme.

Antti Sadinmaa

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema Kolumbiassa

Tapasimme eilen Colectivo De Iormation verkoston jäsenen Mauricion. Verkosto on yliopistolla toimiva seksuaali –ja sukupuolivähemmistöjen etua ajava verkosto. Verkoston tavoitteena on tuottaa tietoa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemasta, purkaa heteronormatiivisuutta ja saada aikaan muutosta yhteiskunnassa.

Opintomatkalaisia, sekä Mauricio isänsä kanssa.

Homoseksuaalisuus oli Kolumbiassa kriminalisoitua vuoteen 1994 saakka. Vuonna 1995 alkoi seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajava liikehdintä laajentua, mutta hyvin vähäisesti. Vasta viime vuosina on julkinen keskustelu ollut laajempaa asian tiimoilta. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava liike on lähellä rauhantyötä tukevaa liikettä sekä osa laajempaa sosiaalisen oikeudenmukaisuuden liikkeitä. Tapaamamme Mauricio oli ehdolla Medéllinin valtuustoon ja jäi täpärästi ulos valtuustosta. Vaalit pidettiin hetki sitten, mutta äänestysprosentti on kaikissa vaaleissa heikko, vain 30% ja iso osa äänistä on ostettuja ääniä. Kolumbian on niin köyhä maa, että monelle äänen myyminen on tapa saada ruokaa lapsille. Kolumbia on myös maailman korruptoituneimpia maita. Lehdistö on täysin hallituksen vallassa.

Lainsäädännöllinen asema

Kolumbiassa samaa sukupuolta olevien parien on mahdollista rekisteröidä parisuhteensa. Nyt on myös käsittelyssä lakimuutos tasa-arvoisesta avioliittolaista. Rekisteröity parisuhde ei kuitenkaan mahdollista pareille täysin samoja juridisia oikeuksia kun avioliitto. Moni pari on joutunut hakemaan oikeuksiaan, kuten perintöjä ja leskeneläkettä, perustuslakituomioistuimesta. 

Perustuslakituomioistuimen ennakkopäätökset ovat toimineen pohjana muiden parien päätöksille, mutta joka kerta prosessi käytävä läpi. Parit ovat kuitenkin hyvin lainsuojattomassa asemassa.

Kolumbiassa on avattu keskustelu adoptiosta. Samaa sukupuolta olevien parien adoptiokeskustelu on lähtenyt Kolumbiassa lastenoikeuksien lain tarkastelusta. Perustuslakituomioistuin on todennut, että jos samaa sukupuolta olevat parit eivät saa adoptoida lasta, se on vastoin lastenoikeuksien lakia, jossa lapsella tulee olla perhe. Kolumbiassa on paljon orpolapsia laitoksissa vailla perheitä ja moni samaa sukupuolta oleva pari olisi halukas adoptoida. Asiasta on perustuslakivaliokunnan päätös, mutta lakia ei ole laitettu vielä voimaan.

Kolumbiaa hallitsee konservatiivinen oikeisto, joka ei halua antaa samaa sukupuolta oleville adoptio-oikeutta. Oikeistojohto on masinoinut lehdistön kampanjaan adoptiolakia vastaan ja keskustelussa on kansanäänestys, jossa oikeisto käyttää retoriikkaa kuten ”annetaanko lapsia sairaisiin perheisiin?”. Keskustelukulttuuri vaikuttaa olevan täysin samanlaista kun Suomessa tasa-arvoisen avioliittolakikeskustelun aikana. Koska seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjen järjestöt ja yhteenliittymät ovat huonosti organisoituneita, on vastakampanja ollut haastavaa.

Transihmisten asema on hälyttävä

Kolumbiassa asenneilmapiiri transihmisiä kohtaan on todella huono. Moni transihminen on savustettu ulos työpaikoista ja yhteisöistä. Työelämäoikeudet eivät toteudu, Kolumbian heikko ay-liike ei ole pystynyt turvaamaan millään lailla transihmisten asemaa työelämässä. Mauricio kertoo Medéllinin kunnanirastossa työskennelleestä transnaisesta, jota syrjittiin työpaikalla, muut naiset eivät suostuneet käyttämään samaa vessaa hänen kanssaan, eikä edes samaa vessapaperia.  Esimerkiksi Medéllinissä transihmisillä on oma asuinalueensa kaupungin slummeissa ja elinkeinona heillä on prostituutio.

Juridisesti sukupuolen korjaus onnistuu maistraatissa maksamalla 100 usd, mutta mitään terveydenhuollon puolella tapahtuvia korjausprosesseja ei ole mahdollista saada, ellei niitä maksa itse. Kolumbian terveydenhuoltojärjestelmä on todella heikko. Moni transihminen turvautuu huonotasoisiin keittiöoperaatioihin, joiden jälki on todella huonoa ja leikkauksia joudutaan julkisella puolella korjaamaan paljon. Transihmisillä ei ole mitään juridista, eikä yhteiskunnallista turvaa.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavat yhteenliittymät ja järjestöt ovat nyt yrittäneet organisoitua paremmin, mutta toistaiseksi eivät ole siinä onnistuneet. 

Uskoa parempaan kuitenkin on. Seksuaali-ja sukupuolivähemmistöt pääsivät taistelun tuloksena mukaan Havannan rauhanneuvotteluihin, mutta näyttää siltä, että sieltä ei parannuksia ole tulossa. Medéllinissä rakennettiin seksuaali-ja sukupuolivähemmistöille oma tapaamispaikka, mutta korruptio pilasi hankkeen, joka on nyt kuivunut kasaan. Korruptio pilaa monta hyvää hanketta Kolumbiassa.

Kansainväliselle solidaarisuustyölle seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien puolesta olisi iso tilaus Latinalaisessa Amerikassa. Maailmalla käydään täysin samat keskustelut kuin Suomessa. Siksi meidän on oltava yhtenäisempiä ja kamppailtava yhdessä avoimemman maailman puolesta. 

Piian kammarista piinkovaksi taistelijaksi.

Tämä tässä on Maria Roa. Kun Maria vielä toimi kotitalousapulaisena Kolumbian Medellinissä, heräsi hän päivittäin aamuneljältä, auttoi perheen töihin ja kouluun täyttämällä heidän vatsansa maittavalla aamupalalla. Sen jälkeen hän siivosi kodin ja valmisti lounaan, jonka perhe palasi nauttimaan puolilta päivin. Marian päivä jatkui vaatteiden pesulla, koiran ulkoiluttamisella ja lasten hoidolla pitkälle iltaan saakka. Päivä venyi usein iltayöhön asti.

Maria tapasi ainoana vapaapäivänään sunnuntaisin muita kotitalousapulaisia. He jakoivat San Antonion torilla istuessaan kokemuksiaan siitä, miten päivät venyivät kohtuuttomiksi, kuinka palkalla ei elänyt ja miten julmaa kohtelua, väkivaltaakin, moni heistä kohtasi.

Tämä ei voi jatkua näin. Maria oli kokenut nainen. Hän oli muuttanut Medelliniin banaanialueelta Pohjois-Kolumbiasta. Sinne hän oli perustanut afrokolumbialaisnaisten yhdistyksen. Alueen väkivaltaisuus ja epävakaus oli ajanut hänet Medelliniin, mutta aktivismia muutto ei hänestä poistanut. Työskenneltyään aikansa kotitalousapulaisena ja kuultuaan tarinoina työn kohtuuttomuudesta, hän päätti toimia. Hän ja muutama Medellinin kotitalousapulainen perustivat ammattiliiton, jonka puheenjohtajaksi itseoikeutusti valittiin Maria. 

Haurasta, vuonna 2013 perustettua, liittoa tukemaan asettui ENS-järjestö. ENS:in avulla niin liiton jäsenet kuin sen työntekijät saivat koulutusta ja tietoa mm. ihmisoikeuksista ja kansainvälisen työjärjestön ILO:n konventiosta, joka velvoittaa kotiapulaisten työolojen parantamiseen. ENS:n avulla myös vaikuttamistyö mediassa ja hallituksen suuntaan vahvistui. Eritoten poliittisen vaikuttamistyön he näkevätkin tärkeänä, koska kotiapulaisten ongelmien takana ovat isot rakenteelliset, yhteiskunnalliset ongelmat.

ENS:in avulla saatiin tuotettua myös tutkimustiedoa Medellin alueen kotihoitajien tilanteesta. Tulokset olivat huolestuttavia. Liki kukaan apulaisista ei saanut edes minimipalkkaa. Lähes kaikki tekivät 10-16 tuntista työpäivää, vaikka lakisääteinen maksimi oli 8 tuntia. Suurin osa työntekijöistä kuului väestön köyhimpään osaan ja yksinhuoltajien määrä oli suuri.

Kolumbia ratifioi vuonna 2013 lain kotiapulaisten työoloista. Sen mukaan minimipalkkaa on maksettava ja työpäivä ei saa ylittää kahdeksaa tuntia. Lain käytäntöönpanossa Marian vetämän ammattiliiton rooli on tärkeä - se kannustaa apulaisia käymään neuvotteluja työnantajan kanssa. Marian mukaan kahdessa vuodessa on jo tapahtunut paljon kehitystä; ainakin liittoon kuuluvien työoloissa on tapahtunut konkreettisia muutoksia. Merkittävin muutos on ehkä kuitenkin tapahtunut naisten mielissä. Lakimuutoksen ja ammattiliittotoiminnan myötä aiemmin näkymättömät naiset ovat saaneet tarinansa ja äänensä kuuluviin. Heillä on lupa unelmoida koulutuksesta ja usko siihen, että omien lasten tulevaisuus on valoisa.

Marian vetämän ammattiliiton toiminta keskittyy muutamaan alueeseen, eikä toistaiseksi kata koko maalta. Kukaan ei tiedä, miten paljon kotiapulaisia Kolumbiassa on, arvio vaihtelee 750000 ja miljoonan vällillä. Luultavasti kaupunkialueita huonommin asiat ovat maaseudun kotiapulaisille. Heitä on myös vaikeampi tavoittaa. Ammattiliitolle on kipeästi tarvetta.

SASK tukee ENS:n hanketta, joka kohdistuu Kolumbian kaikkein heikoimmassa olevien aseman parantamiseen. Sellaisten toimijoiden, kuten Marian ammattikunnan näkyväksi tekeminen ja tukeminen vie koko yhteiskuntaa kohti tasa-arvoa, tasavertaisuutta ja ihmisoikeuksien toteutumista.

SASK saa osan rahoituksesta Suomen ulkoministeriöltä. Kehitysavun leikkaukset kohdistuvat naisiin kuten Maria ja toimintoihin, kuten Marian ammattiliitto. Tuntuu kohtuuttomalta, jos köyhyyttä ja riistoa heikentävää toimintaa vaikeutetaan lyhytnäköisin päätöksin. 

Hyvästellessämme Marian lupasimme levittää sanaan hänen rohkeasta työstään. Siksi tässä luettavaksenne hänen tarinansa.

Miila Halonen

Jalkapalloa Kolumbiassa

Sunnuntaina majapaikkamme lähistöllä olevalla stadionilla kohtasivat kotijoukkue Deportivo Independiente Medellin ja lähistöllä sijaitsevasta Envigadosta kotoisin oleva Envigado FC. Vaikka ei seuraisikaan jalkapalloa - tai ei edes pitäisi koko pelistä - tilaisuus oli ainutlaatuinen. Etelä-Amerikan maita ja asukkaita kuvaillaan usein melko stereotyyppisesti jalkapallohulluina, joten oli hyvin kiinnostavaa päästä kokemaan peli suoraan pääkallopaikalla.

Jalkapallo ja väkivallan varjo

Myös jalkapallo on saanut osaansa Kolumbian väkivaltaisesta historiasta ja huomasin, että ensimmäinen ajatukseni kolumbialaisesta jalkapallosta oli Escobar. Ei kuitenkaan Pablo Escobar, vaan Kolumbian maajoukkueessa pelannut Andres Escobar, joka ammuttiin hänen tehtyä oman maalin Kolumbian verkkoon jalkapallon mm-kisoissa 1994. Pablo Escobar tosin liittyy epäsuorasti tähänkin, sillä murhaaja kuului hänen perustamaansa Medellinissä päämajaansa pitäneeseen huumekartelliin.

Escobarin huumekartelli toimi aikoinaan myös merkittävänä mesenaattina Kolumbian jalkapallolle rakennuttamalla muun muassa stadioneita sekä tukemalla niin maajoukkuetta kuin medelliniläistä Atletico-seuraa rahallisesti. Tuen taustalla saattoi tosin vaikuttaa Pablo Escobarin jalkapalloa kohtaan tunteman rakkauden lisäksi myös rahanpesu. Escobarin lisäksi myös muut huumekartellit ovat käyttäneet jalkapalloseuroja rahanpesuun vielä 2000-luvulla. Esimerkiksi Yhdysvallat asetti viime vuonna Envigadon mustalle listalle rahanpesuepäilyjen vuoksi. Työ jalkapallon irrottamiseksi huumekartellien otteesta on vielä kesken.

Tunnelmaan virittäytyminen

Jalkapallo-otteluun voi toki mennä ajoissa ja liput ehkä jo ennakkoon ostaneensa, mutta tunnelmaan pääsee huomattavasti tehokkaammin menemällä stadionille viime tipassa. Jo pelkkä lippujen hankkiminen oli elämys sinänsä. Luukulta niitä ei jostain meille tuntemattomasta syystä enää saanut, mutta onneksi paikalla oli Rodrigo. Rodrigo työskentelee ay-liikettä lähellä olevassa tutkimus- ja koulutuskeskus Escuela Nacional Sindicalissa ja ilman hänen päämäärätietoista toimintaansa ottelu olisi jäänyt meille vain kaukaiseksi haaveeksi.

Kuultuaan luukulla tilanteen Rodrigo painui siltä seisomalta lipunmyyntipisteen vieressä norkoilevien trokareiden luokse, josta alkoi itselleni hyvin epäselvää logiikkaa noudattanut ostotapahtuma, jonka kuluessa puhuttiin paljon ja nopeasti. Jossain vaiheessa poliisi tuli tiedustelemaan meiltä ja Rodrigolta, onko hän kenties aikeissa huijata hyväuskoisilla näyttävää turistiryhmäämme. Vakuutimme poliisin siitä, että kyse on pikemminkin päinvastaisesta asiasta. En tiedä uskoiko poliisi meitä todella, mutta he antoivat tilanteen jatkua rauhassa katsellen meitä hyväntahtoisesti ja ehkä aavistuksen verran säälinsekaisestikin.

Rodrigo lähti trokareiden kanssa jonnekin hakeakseen lippumme. Odotimme jonkin aikaa miettien mistä oikein on kyse, kunnes hän viimein palasi takaisin mukanaan 11 lippua illan otteluun. Valitettavasti tajusimme vasta stadionin porttien lävitse kulkiessamme, että luku oli liian vähän, sillä se ei sisältänyt Rodrigoa itseään. Tämä ei häntä kuitenkaan lannistanut vaan hän salamannopeasti syöksyi trokareiden luokse ja sai myös itselleen lipun. Show oli ohitse, mutta peli onneksi vasta alussa.


Katsomossa

Monella on varmasti ennakkokäsityksiä siitä millaista on seurata jalkapalloa paikan päällä Etelä-Amerikassa. Oman kokemukseni perusteella voin sanoa, että se on juuri sitä, mitä voi odottaakin: kannustuslaulujen ja rytmisoittimien pauhu, stadionin penkkirivistöjä koluavien myyjien cerveza- huudot, jättimäiset tifot eri puolella katsomoa, keski-ikäiset miehet, jotka olivat tuoneet oman äitinsä katsomaan suosikkijoukkueensa peliä.

Entä itse ottelu? Peli päättyi kotijoukkueen ansaittuun 2-0 voittoon vierasjoukkueen pelin mentyä hajalle viimeistään toisen puoliajan alussa liukutaklauksesta annetun punaisen kortin jälkeen. Sen aikana nähtiin Christian Marrugon komea avausmaali, huikeaa syöttelyä, muutama häikäisevä yksilösuoritus, paljon kaatuiluja sekä myös kotimaastakin tuttua outoa, mutta sympaattista sekoilua pallon kanssa. Olennaisinta oli kuitenkin intensiteetti: se alkoi jo ennen avaussyöttöä eikä päättynyt vielä loppuvihellykseenkään.

Ryhmä

Ryhmä puutarhassa

Ryhmänjohtaja Laura 

Kauas on pitkä matka

Matka päämäärään kesti vaihtoineen yli 24 tuntia. Helsinki-Vantaalta starttasimme klo 07.30 kohti Pariisia. Pariisissa pikavaihto ja AirFrancella 11 tuntia Bogotaan. Bokotassa neljä tuntia vaihtoaikaa ja vielä pieni siivu Medelliniin. 

Onneksi PAM tarjosi unimaskin. Liitosta on apua joka paikassa.

Jäätelöä ja leffoja, helppo 11 tuntia. 

Air France tarjoili kuohuviiniä. 

Seurueemme suosittelee tarjoilujen puolesta Air Francea.

Bokota. Väsyttää.

Medellin. Vielä 45 minuuttia hotellille.

Minna

¡No te preocupes!

Kolumbian väkivaltainen menneisyys,  sieppaukset ja huumeet ovat aiheita, joista olen keskustellut useaan otteeseen ennen matkaani.  Ohjeita ja varoituksia olen saanut tutuilta ja tuntemattomiltakin. Tästä huolimatta haluan nähdä Kolumbian. 

Meitä on lähdössä kiva porukka, joihin sain tutustua valmennuskurssilla. Uskon, että tämä kokemus lähentää meitä entisestään, kun tutustumme toisiimme paremmin.

Olen opiskellut espanjaa, ja kielen kuunteleminen tuntuu päivä päivältä kivemmalta.  Toivottavasti saan matkalla uskallusta puhua kieltä. Odotan innolla paikallisten ihmisten tapaamista. Minua kiinnostaa Kolumbiassa erityisesti naisten asema työelämässä.

Jännitystä on jo havaittavissa. Siis avoimin mielin matkaan.

Arja Lempinen